Yksinhuoltaja ja korkeakoulu - lapset tietävät syyllisyyttä!

• Saattaa 4, 2024

Ensin minun on sanottava, että olen innoissani siitä, että yksinhuoltajavanhemmilla, jotka vapaaehtoisesti puhuvat vanhemmuuden kokemuksistaan ​​menemällä itse yliopistoon, on kaiken ikäisiä lapsia! En olisi voinut kysyä parempaa, jos olisin suunnitellut sen - ja en tiennyt! Jodilla on ”tween” viha; Amylla on lapsi; ja minulla on teini-ikäinen ja nuori aikuinen. Toivon, että tämä kattaa kaikki yksinhuoltaja vanhempiemme nykyiset tilanteet - ellei nykyisessä, niin muistiinpanossa. Mikä vie minut yliopistokokemukseeni ...

Olen opiskellut osa-aikaisesti korkeakoulussa vuodesta 2000. Otan yhden tai kaksi kurssia lukukaudessa, myös kesällä, työskennellessäni kokopäiväisesti. Olen erittäin onnekas, että yliopisto, jossa työskentelen, tarjoaa henkilöstölleen ja tiedekunnan jäsenille yhden ilmaisen kurssin lukukautta kohti. Se on erinomainen kannustin koulutuksen edistämiseen.

Kun päätin palata takaisin kouluun, tyttäreni olivat 10 ja 14 vuotta. Olin vasta äskettäin muuttanut urapolkuja, koska asema pankissa vaati yhä enemmän aikaa poissa kotoa. Tunsin, että sekä lapseni että vanhemmuuden taidot kärsivät. Tytöt olivat erittäin innoissani siitä, että olin kotona viikonloppuisin ja illallisella heidän kanssaan joka ilta. Pystyin auttamaan kotitehtävissä, puhumaan heidän päivästään ja viettämään vain aikaa heidän kanssaan. Uskon, että aika on kaikkien vanhempien asia; yksinhuoltajavanhemmille se on kuitenkin ratkaiseva kysymys, koska kaikki vastuut kuuluvat yhdelle henkilölle - ja vastuut vievät aikaa. Joskus huolimatta siitä, että teemme kovasti työtä vakuuttaaksemme aikaa lapsille, näyttää siltä, ​​että he ovat siellä, missä leikkaamme eniten kulmia. Tyttäreni olivat kyllästyneet minua leikkaamaan kulmia, kun työskentelin pankissa, joten kun mainitsin koulun, he olivat molemmat skeptisiä.

Puhuimme osastostani, jonka avulla sain yhden kurssin virka-aikana, mutta että ylimääräisiä kursseja olisi pidettävä illalla. He olivat vakuuttuneita siitä, että rajoitan yötä viikossa, että myöhässä tulisin kotiin. Lisäksi minun on myönnettävä, että olin erittäin hermostunut palaamaan takaisin kouluun, joten ensimmäisen lukukauden rajoitin kurssini yhteen. Ja se oli erittäin onnistunut lukukausi!

Joka iltapäivällisen jälkeen tytöt ja minä kokoontuimme ruokapöydälle tekemään kotitehtäviä. He todella saivat potkun omasta pyrkimyksestänni "murtaa kirjoja". Pystyin auttamaan heitä, kun heillä oli ongelmia omien kotitehtäviensä kanssa, ja he tarjoutuivat tekemään minulle tietokilpailun, kun minulla oli seuraava tentti. Meillä oli hauskaa - mutta saimme myös paljon opiskelua. He ottivat johtoaseman ja jos olin ahkera, niin olivat. Mutta jos olin laiska, he halusivat tietää, miksi he eivät voisi olla myös. Pidimme toisiamme vastuussa ja se oli hyvä tilanne.

Tähän ensimmäiseen lukukauteen saakka, kun päätin osallistua iltakurssin "työaikani" -kurssini lisäksi…

Reaktio oli välitöntä kaunaa! Olin suunnitellut luokani tiistaina ja torstaina iltoihin, jotta pääsen myöhässä kotiin vain kaksi yötä viikossa. Olen joko keittänyt jotain crock-potissa tai syönyt illallisen, joka voidaan lämmittää mikroaaltouunissa, jotta tyttöjen ei tarvitsisi odottaa minun syövän. Ja varmistin, että tultuaan kotiin ensisijaisena tavoitteeni oli tytöt. Sillä ei ollut väliä - he eivät olleet onnellinen. Kävimme lukukauden kapinallisia lukukauden aikana, mukaan lukien kieltäytyminen tekemästä kotitehtäviä, kunnes saavuin kotiin, hiljainen kohtelu ja maltilliset tantrumit. Tällä hetkellä meillä oli sääntö, että maanantaista torstai-iltoihin ei ollut televisiota. Tämä antoi minulle varmuuden siitä, että tytöt eivät kilpaile kotitehtäviensä kautta päästäkseen televisioon ilman huolta työn laadusta. Vedin useana yönä ajotapaan nähdäkseni television loistavan etuikkunoideni läpi, mutta huomasin, että se oli kytketty nopeasti pois päältä ja tytöt olivat pöydässä avoimien kirjojen kanssa siihen mennessä, kun sain oven. Se oli hyvin turhauttavaa!

Puhuimme siitä, kuinka he olivat tukeneet tavoitteitasi, ymmärsivät haluani palata takaisin kouluun ja kuinka me kaikki olimme työskennelleet yhdessä menestyksen saavuttamiseksi tähän saakka. Keskusteluillamme ei ollut vaikutusta heidän asenteisiinsa. Tärkeintä oli, että he vastustivat poissaoloni iltaisin, jopa kahdeksi yöksi viikossa. Vaikka voi kuulostaa siltä, ​​että sallin heille yliotteen, totuus on, että tajusin, että taistelu oli vahingollista meille kaikille. Ennen kuin he saivat hiukan vanhempia (vielä kaksi vuotta), en käynyt enää iltakursseja. Taistelu aiheutti meille kaikille liikaa stressiä, ja kukaan meistä ei antanut luokkaamme parhaamme.

Kun tytöt olivat hiukan vanhempia, he tutkivat korkeakoulujen mahdollisuuksia itselleen ja alkoivat ymmärtää paremmin omaa haluani yliopisto-opiskeluun. He pahoinpitelyn, joka heillä oli aikaisemmin, kun olin poissa kotoa, liukeni kokonaan, ja nyt he molemmat tukevat toisiaan. Saan tarjouksia koettaa minut tentiksi, todistaa paperini ja keskustella ajankohtaisista opintosuhteista. Vastineeksi he odottavat minulta saman. Koska me kaikki asetamme omat tavoitteemme tulevaisuudellemme, heidän on helpompaa antaa minulle tukea minuni, koska annan heille tukea heidän omakseen.Itse asiassa odotamme vuotta vanhimpana ja minä valmistuneena samanaikaisesti, kun taas nuorin aloittaa yliopistomatkansa!

Video-Ohjeita: Eduskuntavaalit 2019: YLE Suuri vaalikeskustelu (FiNSUB) 2019-04-11 (Saattaa 2024).